6. Juha Lamminaho ja Alan Wattsin mysteeri

Tässä jaksossa tyhjäntoimittaja Ari-Pekka Skarp keskustelee Juha Lamminahon kanssa. Juha on pitkän linjan meditaatioharjoittaja, joka yhdistää harjoituksessaan zeniläistä viisautta vanhoihin Theravada-opetuksiin. Juha opiskelee dharmaa suomalaisen Taehye sunimin opastuksessa ja ohjaa Dharmata -meditaatioryhmää Vaasassa. Keskustelussa pohditaan muun muassa meditaatioharjoitusten maallisen ja ylimaallisen tason eroja, harjoitusten merkitystä lapsiperheen arjessa, ja meditaatio-opetusten piilotettua viisautta.

Linkit

5. Kaj Sotalan sisäinen perhe

Tässä jaksossa Santtu haastattelee kirjailija, tekoälytutkija ja nettiaktivisti Kaj Sotalaa, joka on toiminut kirjallisten teostensa lisäksi vahvasti myös esimerkiksi Less Wrong -nettisivustolla ja efektiivisen altruismin kentällä yleisemmin. Kaj on myös pitkän linjan meditoija ja on viime vuosina keskittynyt etenkin The Mind Illuminatedin samatha-vipassana-järjestelmään. Kaj on lisäksi käynyt keväällä 2019 ensimmäisen tason koulutuksen Internal Family Systems -terapiassa. Keskustelemmekin erityisesti Internal Family Systemsin ja The Mind Illuminatedin sekä muun meditaation teoreettisista yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista, ja siitä miten IFS ja muut sen kaltaiset psykologisen sisällön käsittelyyn tarkoitetut tekniikat voisivat komplementoida niin samatha- kuin vipassana-harjoitteita.

Linkit

4. Juha Penttilä, ilmastoaktivismi ja dharma

Tässä jaksossa Juhana haastattelee pitkän linjan harjoittajaa Juha Penttilää. Juha on ollut mukana perustamassa vipassana-yhteisöä Nirodhaa ja on osallistunut jo usean vuoden ajan Insight-perinteen opettajakoulutukseen. Tämän lisäksi hän on edistänyt yhteiskunnallisesti osallistuvaa buddhalaisuutta ja osallistunut monenlaiseen ilmastoaktivismiin. Keskustelu keskittyy erityisesti ilmastoaktivismiin ja sen yhtymäkohtiin dharman kanssa.

Linkit

3. Timo Teräväisen tavallinen mieli

Tässä jaksossa Juhana haastattelee Timo Teräväistä. Timo on harjoittanut zen-meditaatiota vuosituhannen vaihteesta lähtien ja hän on ollut perustamassa Suomen Tavallinen Mieli Zendo -yhdistystä. Hän on vetänyt zen-istumisia Helsingin paikallisryhmässä jo seitsemän vuoden ajan. Tänä syksynä Timo on saamassa opettajaltaan Karen Terzanolta Denkain, jonka jälkeen hänellä mahdollisuus toimia zen-opettajana.

Keskustelemme muun muassa siitä, millainen on hyvä opettaja, miten psykologinen ulottuvuus voi liittyä harjoittamiseen ja mitä vaikutuksia traditioilla ja ryhmillä on jäseniinsä.

Linkkejä

2. Ari-Pekka Skarp ja mielen laboratorio

Tämä jakso on podcastin ensimmäinen haastattelu. Haastateltavana on pitkän linjan meditaatioharjoittaja, organisaatiopsykologi ja -valmentaja Ari-Pekka Skarp, jolta on juuri julkaistu kirja nimeltä Mielen laboratorio. Keskustelemme Ari-Pekan taustasta ja kirjan erityispiirteistä, joihin kuuluvat muun muassa kompleksisuuden ja sosiaalisuuden yhdistäminen mielen tutkimiseen. Puhumme myös meditaatioryhmien organisoitumisesta ja tulevaisuudesta. Tyhjäntoimittajana Juhana Kokkonen.

Jaksoon liittyviä linkkejä